RinneRadio review: Copenhagen Jazz House
Finsk urkraft os folketene Jazz
Hvad enten det skal tillægges det finske folks geografiske, politiske og sproglige isolation eller helt andre faktorer, så kommer man ikke uden om, at finsk musik næsten altid præges af et helt eget sprog og univers. Selv nar der arbejdes med gængse genrer og musikelementer, synes musikerne beredt på at skabe helt specielle oplevelser. I den henseende udgjorde folkene i Rinne Radio ingen undtagelse.
Formodentligt var del fyrste gang, jazzhusd lagde rainnei til et så velgennemført visuelt show, i hvilket rogslor og begavet lyssastning i høj grad stimulerede gruppens fremmedartede fremtoning.
Den virtuose keyboardspiller, sampler og elektropercussionist, Kimmo Kajasto, udgjorde et centralt kraftcenter, som effektivt og originalt gav værkerne fysisk og psykisk liv. Det superprofessionelle hold flankeredes bade visuelt og auditivt af el-bassisten Jari Kokkonen og guitaristen Seppo Tyni, m^ns sopran-saxofonisten Tapani Rinne var manden, der vandrede omkring og fortalte gode eventyr, som ikke sjældent var besjælet af finsk folketene og urkraft.
Og folketene og urkraft var sandelig også noget, der prægede sangeren Wimme Saari. Lejlighedsvis dukkede han op for at føre sig frem i den specielle samiske sangsti, jojk. Her var tale om magt- og udtrysfuld stemmeføring med voldsomme intervalspring og elegante naturtone-kolbotter. Flot var det, og ikke sjældent blev det til en meget fin korrespondance med Rinnes saxofonspil.
Stilistisk var musikken vel nærmest at betegne som en højere enhed af techno, jazz, funk og folkemusik. Som oftest medrivende og mangeartet, og på én gang domineret af markante gentagelsesmonstre og af utallige, underfundige og livgivende detaljer. Alt i alt var der tale om en god rejse i et nyt og fascinerende toneterratorium.
Kjeld Frandsen
Rumba 3/93 12.2.1993, ****1/2
Joik
Joikaava jazzkone
Viime vuoden lopulla ilmestynyt Joik on viime vuoden parhaita kotimaisia levyjä. Harvoin kuulee näin ennakkoluulotonta musiikkia, jossa soivat sulassa sovussa saksofonit, kitarat, koneet ja notkuva, selkäytimestä mahan kautta päähän nouseva ihmisääni. Ääni kuuluu saamelaiselle joikaajalle Wimme Saarelle, joka on tuonut raikkaaseen RinneRadioon yhden yltiöpäisen ulinan lisää. Saaren omaperäisellä ja syvällä tavalla kaunis ääni istuu hämmästyttävän luontevasti töräyksien, kolinan ja riemastuttavan rytkeen sekaan.
Tenori- ja sopraanosaksofonia puhaltava yhtyeen johtohahmo Tapani Rinne on yhtä Kimmo Kajaston lyhyttä biisiä lukuunottamatta kaikkien sävellysten isä, joko yksin tai myiden kanssa. Levyllä on 13 kappaletta, joista Radio soi. Freehop on liian pitkä ja Forest Donk valju muuten kokonaisuus on musiikin juhlaa, jossa totutut luokitukset murenevat, ja äkkiä huomaa olevansa keskellä klassikkoa, jollaiseksi nostaisin jo nyt Tapani Rinteen korviahivelevän sopraanopuhaltelun Blue In Purple. Myös levyn avaava The Freehop Birds tekee kertakuuntelulla iloisen pesän kuulijan päähän. En tiedä, mitä Wimme Saari biisissä joikaa, mutta se on herttaisen yhdentekevää: sanoitus perinteisessä mielessä menettää merkityksensä ja mieli nousee korkeuksiin tavoittelemaan niitä lintuja, joita Saari suustaan päästää. Saamelainen Saari on käsivarren lahja muulle ruumiille.
En ole selvillä RinneRadion vakiokokoonpanosta, mutta tällä levyllä hääräävät Rinteen puhaltimien ja Frans Vilhelmi Saaren (ääni!) lisäksi Kimmo Kajasto (koskettimet, koneet), Jari Kokkonen (basso) ja Janne Lehto (kitara). Avustajina toimivat kitaristit Seppo Tyni ja Matti Wallenius, kosketinsoittajat Seppo Kantonen ja Jukka Hakoköngäs, konemiehet Tommi Lindell ja Pekka Witikka sekä äännähtelijät Eeva ja Aino.
Tämä sakki tekee luokittelematonta rytmimusiikkia, joka hurjan asenteensa ansiosta tuo mieleen Tuomari Nurmion kolina- ja rähinäklassikon Hullu puutarhuri. Tuolla levyllä soitti mainiosti Jungry Tribal Marching Band, jossa töräytteli, kas kummaa, Tapani Rinne! Sovitaan niin, että Hullu puutarhuri on saanut nyt kaukaisen sukulaisen, joikaavan ja tanssivan jazzkoneen. Yhdessä ne kertovat kylmästä ja kaukaisesta maasta, jossa osataan vielä ulista ja voihkia ja sen päälle tanssia.
Kari Hotakainen
Kaleva 30.5.1993
Tapani Rinne meditoi taitavia musiikkikuvia
Saksofonisti Tapani Rinne on suomalaisen uuden musiikin keskeisimpiä lupauksia. Viime vuonna ilmestynyt toinen Rinneradio-yhtyeen levy, Joik, oli yksi vuoden parhaita kotimaisia teoksia. Lauantaina Rinteen johtama yhtye säväytti yleisöä Taidehallissa soittamalla "tilateoksen" museossa juuri avattuun itävaltalaisen taitelijaparin Ernst ja Eleanor Friedrichin maalauksiin. Vaikka Rinne yhdisteli sampleria, kosketinsoittimia, konesoundeja, tietoisen mekaanista kitaraa ja bassoa omaan sopraanosaksofoniinsa, lopputulos ei soinutkaan mekaanisena, vaan yllättävän lämpiminä ja sävykkäinä abstrakteina kuvina.
Pitkiä äänijatkumoita, kevyttä tanssibiittiä ja muuten puhtaita ääniä yhdistellen Rinne rakensi orgaanisia taideteoksia, jotka tuntuivat olevan herkässä ja hyvässä sovussa sekä tilan että niihin hyvin istuvien maalausten kanssa. Rinteen projektille on kuulemma luvassa tilakohtaista jatkoa niin Porin kuin Down by the Laituri-festivaaleilla.
Arto Murtovaara