Kaleva 18.1.1990
RinneRadio paljastaa:
"Haalari on hyvä työasu"
Rockjazz-konsertti
RinneRadio: Tapani Rinne (saksofonit), Tommi Lindell (koskettimet), Seppo Tyni (kitara), Jari Kokkonen (basso), Keimo Hirvonen (rummut) ja Speedy Saarinen(miksaus) Cafe Adam, 16.1.
RinneRadion musiikki välttelee taitavasti kategorioita, koska se on sekoitus vähän kaikkea. Vaikutteita otetaan kuulemma aina taivaskanavien musiikkisuollosta Harry Belafonteen. Kuulostaa melko epäilyttävältä sotkulta, mutta Michelinin asteikolla RinneRadio on kolmen tähden kooste.
Yleissävyltään RinneRadion musiikki oli tummasävyistä uudemman ajan musiikkia, jota voisi kuvailla vaikka future- tai neofunkiksi. Esityksille oli ominaista tiukka kollektiivisuus. Lisänä muutamia lyhyenpuoleisia sooloja. Melodiaa tärkeämmäksi nousi säkenöivä rytmisyys.
Rumpu ja basso takoivat hypnoottista peruspoljentoa ja kosketinsoittaja hoiteli efektiäänet. Kitara teki kappaleisiin kulmat ja saksofoni kuljetti melodiat. Kokonaisuus kuulosti siltä, kuin suurten tehdashallien valtaisien koneiden vankkumaton säännöllinen jyskytys. Konemusiikkia parhaimmillaan.
Eikä siihen jyskytykseen kyllästynyt, sillä mekaanisuuden vastapainona oli kappaleissa aitoinhimillistä aggressiota ja primitiivisiä tunteenpurkauksia. Joku yleisöstä kannusti miehiä vielä hurjempaan soittoon ulvomalla kuin susi. Pari zombien näköistä nuortamiestä kävi tanssimassa ja longotteli raajojaan kuin korppikotka siipiään. Yleisö keskittyi ja piti kuulemastaan kovasti.
Myös yhtye vaikutti tyytyväiseltä keikan jälkeen. Yleisö sai kehuja, koska se näytti kuuntelevan tarkasti ja kriittisesti. Kaikki ei mennyt läpi ja niinhän sen pitää ollakin.
Pyytäessäni RinneRadiota määrittelemään musiikkiaan, he olivat siihen aluksi haluttomia. Kun ehdotin hengenheimolaisiksi mahdollisesti Krakatauta ja Tuomari Nurmion Lasten Mehuhetkeä, ne hyväksyttiin. Tyypillistä RinneRadion musiikille on visuaalisuus, erilaiset visiot ja niiden muuttaminen musiikilliseen muotoon, määrittelee Rinne.
Lavalla kaikki esiintyivät työhaalareissa (nk. duunari-look kevään muotiväreissä eli harmaan ja vihreän murretut sävyt). Vaatetus ei viestitä kuulemma mitäån ykseyden ideologiaa tai teknologian piiloihannointia. Se on osa tätä visualisointia, ilman sen syvempiä merkityksiä.
Mutta miksi haalari? "Kun se on niin halpa", kuittaa Tyni. "Kestävä ja väljä", jatkavat muut avuliaasti listaamista. "Se on työasu!, kiteyttää Hirvonen ja jatkaa: "Kun pukee haalarin päälle ennen keikkaa, sitä virittäytyy samalla pois arkisesta. Tulee sellainen olo, että nyt tehdään jotain oikein tosissaan, kun kerta vaatteetkin vaihtuu". Päät nyökkivät hyväksyvästi samaan tahtiin.
Selitys ei ole niitä tavallisimpia, mutta uskottavahan se on kun keikkakin oli niin hyvä.
Risto Haapsamo