Hifimaailma 7/2007
Freemusic.cz 9/2007
Aamulehti 11.10.2007
Turun Sanomat: Treffi 5.9.2007
Soundi 9/2007
RINNERADIO
On
Olen kuullut RinneRadiota kahdesti keikalla. Ensimmäisellä kerralla
Porin Jazzkadulla kummastelin, miksi väki intoilee noin kalsean musiikin
vuoksi. Toinen kerta sattui Kemin sarjakuvapäiville. Siellä ihmettelin,
minkä vuoksi kaikki eivät lumoudu lämpimistä ja jännittävistä
äänistä, joilla trio muutti kulttuurikeskuksen karun kuppilan
maailman mukavimmaksi paikaksi.
Ihmetyksen paikka on kohtaaminen levylautasellisenkin ääressä.
Hamutako kiinni tästä Jimmy Giuffren sukuisesta klarinetin luikautuksesta,
tuosta pulputuksesta vai noista rytmirakennelmista, jotka voisivat olla karussa
Justin Timberlaken seuraavalta levyltä? Pitävää otetta
ei synny, mutta tärkeintä lienee se, ettei ihmetellessä käy
aika pitkäksi.
RinneRadio limittää teknologiaa ja perinteisiä soittimia niin
luontevasti, ettei elementtien eriluonteisuutta tule ajatelleeksi. Naisäänet
(Sanni Orasmaa, Kira Kira ja Siiri Nordin) pehmentävät kokonaisuutta.
Eniten miellyttää kuitenkin instrumentaali Ice Skating, joka voisi
olla kuvitteellista kansanmusiikkia Penguin Cafe Orchestran kotikulmilta.
PAULI KALLIO
3/5
Karjalainen Maanantai
24. syyskuuta 2007
Ja radio soi
Rinneradio: On (RockAdillo)
Minulla on ollut moniakin klarinettioppilaita, joita täytyy pitää
vähintään Tapani Rinteen tasoisina soittajina. Rinneradion
nykysoinnin juju on kuitenkin jossain ihan muualla: soittimista ja muista
värmeistä otetaan ääntä, joka Rinteen ja kumppaneiden
oivallusten kautta muokataan toimivaksi musiikiksi. Toisto ja hyvä äänitys
saavat jopa suklaamunan yllätyslelun soimaan paljon nautittavammin kuin
useimmat vanhemmat pystyivät pääsiäistä seuraavan
viikon aikana kuvittelemaan.
Koneet, toisto, ambient ja sointien jäntevä sekoittaminen ovatkin
uuden levyn selkeitä tavaramerkkejä. Juuri yhtään kappaletta
ei voi enää kutsua jazziksi; tilalle on tullut aikuisten ammattilaisten
versio kokeellisesta konemusiikista, joka mielikuvien tasolla kytkeytyy myös
kansanmusiikkiin ja japanilaiseen nykymusiikkiin. Vierailevien laulusolistien
soinnit ja muut levyllä piipahtavat artistit vain lisäävät
vaihtelevan tunnelman sävyjä.
Varsinkin kuulokkeilla nautiskeltuna huomio kiinnittyy myös hauskaan
äänitykseen, joka pyöräyttää kuulokuvaa ja ajatuksia
vasemmalta takaraivon kautta oikealle ja päinvastoin – kun kerran
koneilla leikitään, niin tehdään se sitten huolellisesti
ja kaikkia mahdollisuuksia hyödyntäen. Tämä kuitenkin
tarkoittaa, että musiikki ei oikein voi soittaa kahvihetken viihdykkeenä
tai jättää taustalle rumputtamaan ja keskustelua ruokkimaan.
Rinneradiota täytyy oikeasti kuunnella, vaikka minimalistinen pinta saakin
osan kuulijoista karkaamaan kanavilta ennen aikojaan.
Vaikka koneitten varassa mennään ja tupla-albumin useimmissa kappaleissa
käytetään myös vierailijoita, ei yhtye ole unohtanut juuriaan.
Toisella cd:llä mukana on jopa Edward Vesalan kanssa äänitettyjä
raitoja, jonka yhtyeen liepeillä pitkään vaikuttanut Pauli
Saastamoinen on saattanut tekno-sointien rinnalla toimivaan muotoon. Suurimmassa
osassa levyä miksaus on kuitenkin jätetty Verneri Lumen huoleksi,
joten hänen kädenjälkensä on noussut ehkä jopa Rinteen
ohi yhtyeen soinnissa. Juuso Hannukainen puolestaan jää lähes
kokonaan pois toisen levyn vähän utuisemmilta raidoilta, joita voikin
suositella lähinnä yhtyeeseen syvemmin tutustuneille ja ambientiin
hurahtaneille faneille. Ensimmäinen lätty puolestaan tuonee yhtyeelle
taas uusia ystäviä vaihtoehtoisen konemusiikin puolelta.
Mikko Nortela
Jazzrytmit 9/2007
Helsingin Sanomat 10.09.2007
Hufvudstadsbladet 05.09.2007
