Tampere Jazz Happening
Kukapa olisi etukäteen osannut aavistaa, että festivaalin antoisin kokemus on Itä-Saksan freeveteraanien outo kahden pasuunan ja kahden kitaran Doppelmoppel? Sen sijaan festivaalin pahasti pettäneeltä koneosastolta kuiville selvisi ainoastaan Nils Petter Molvaerin yhtye. Juuri tältä festivaalilta odottaisi, että satsaus kohdistuisi koneita luovasti käyttäviin yhtyeisiin, ei Rinneradion tai The Baysin kaltaisiin yhdentekevyyksiin.
Avauspäivä perjantai oli linjattu "konemusiikille". Tietotekniikka ja samplerit olivat siis tärkeässä osassa kaikissa illan yhtyeissä. Tapani Rinteen luotsaama RinneRadio on alan pioneeriyhtyeitä. Nyt bändi esitteli jälleen kerran uusiutuneen kokoonpanonsa. Rinteen minimalistisia sopraanoteemoja ympäröivät Verneri Lumen koneet ja Juusonikin lyömäsoitinarsenaali, jossa oli mukana sekä sähköisiä että akustisia perkussioita.
Valitettavasti RinneRadion konsepti tuntuu jo pahasti väljähtyneeltä, eivätkä uudet soittajat pysty tuomaan ratkaisevaa uutta sykettä touhuun. Ideana on tutusti yhdistää konekompit, synteettiset sävelmaalailut ja samplet Rinteen meditatiivista musiikkia lähenteleviin yksinkertaisen selkeisiin teemoihin. Hypnoottiseksikin tätä joku on kutsunut, tylsä käyköön tässä hypnoottisen synonyymista.